Juuso Aromaa
Baari-illan jälkeen on maassamme tapana haastaa riitaa snägärijonossa, taksitolpalla tai pitseriassa. Joskus käy niin, että vedetään porukalla yhtä turpaan, joskus taas huiskitaan puukkojen kera. Kotikaupungissani Hyvinkäällä poliisi parhaillaan pohtii, pitäisikö läpi yön oviaan auki pitävät ruokapaikat velvoittaa palkkaamaan järjestyksenvalvojia ruokarauhaa turvaamaan.
Paikallislehti Aamupostin taannoisessa jutussa komisario Pekka Laine kertoi, että selvästi suurin osa kaduillamme tapahtuvasta väkivallasta on miesten tekemää ja miehiin kohdistuvaa. Vaikka naisetkin tilastoissa näkyvät, voidaan todeta että katuväkivalta on valitettavan sukupuolittunut ongelma. Yleistä onkin, että miesten agressiivinen ja väkivaltainen käytös usein hyväksytään, tai pahimmillaan siihen suhtaudutaan suorastaan positiivisena ominaisuutena.
Katuväkivalta on vakava ilmiö, josta puhutaan liian vähän. Yhteiskunta, jossa voi saada turpaansa vain siksi, että ”katsoi jonkun muijaa” on barbaarinen. Väkivallan vähentämiseksi esitetään yleensä erilaisia rajoituksia ja kieltoja, kuten alkoholiveron nostoa, ravintola-aukioloaikojen lyhentämistä tai järjestyksenvalvojien lisäämistä.
En kuitenkaan usko, että kielloilla ja rajoituksilla saavutetaan ratkaisevia tuloksia katuväkivallan kitkemisessä. Vaikka tietyt paikat saataisiinkin rauhoitettua, siirtyy väkivalta helposti syrjemmälle, kuten kotibileisiin tai jatkoille. Vartioinnin lisäämisessä on myös ongelmansa. Isommissa kaupungeissa on kokemusta siitä, että joskus järjestyksenvalvojat aiheuttavat enemmän väkivaltatilanteita, kuin estävät niitä.
Todellisuudessa väkivallan vähentäminen lähtee asenteiden muuttamisesta. Kyseessä on aikaavievä prosessi, joka täytyy aloittaa nuorten parissa. Tässä työssä myös kunnilla on tärkeä rooli.
Kaupunkien nuorisotoimet voisivat järjestää nuorisotiloissa ”kundien iltoja”, joissa päästäisiin keskustelemaan jätkäporukassa väkivallan syistä ja seurauksista ja pohtimaan väkivaltaisille toimintamalleille järkevämpiä, ”miehekkäämpiä” vaihtoehtoja. On tärkeää, että murrosiän machovaihetta läpikäyvät nuorukaiset tajuavat, että turpaanvetäminen tai puukon heiluttelu ei tee kenestäkään kovaa jätkää.
Tällaista asennekasvatusta on järjestettävä kouluissakin, koska nuorisotilat eivät kaikkia nuoria tavoita. Myös urheiluseurat ja muut kansalaisjärjestöt voivat osallistua tähän työhön kuntien kanssa.
Uskon myös, että hyvät harrastusmahdollisuudet toimivat toisaalta varaventtiileinä aggressioille, ja toisaalta opettavat nuorille tärkeitä sosiaalisia taitoja ja toimintamalleja ristiriitatilanteissa. Kunnissa, joissa niin judoseuroilla, teatteriryhmillä, kuin laniporukoillakin on tilaa ja resursseja toimia, asuu fiksumpia ja väkivallattomampia nuoria kuin kunnissa, jossa paikallista harrastustoimintaa ei tueta.
Toisaalta voidaan onneksi myös todeta, että tilastojen valossa katuväkivalta on Suomessa ollut laskussa 1980-luvulta lähtien. Kenties hyvän politiikan ja asenteiden muuttumisen seurauksena meille on kasvamassa sukupolvi miehiä, jotka tuomitsevat väkivallan edeltäjiään jyrkemmin ja joiden kynnys turvautua väkivaltaan on korkeampi. Joskus tulevaisuudessa nakkikioskitappelu saattaa olla pelkkä outo marginaali-ilmiö.
Olenkin ehkä huolestuneempi tietystä ”vanhan koulukunnan” miesryhmästä, joka on joutunut kasvamaan kovemmassa asennemaailmassa ja patriarkaalisemmassa yhteiskunnassa. Heidän asenteitaan väkivaltaa kohtaan on paljon vaikeampi enää muuttaa.
Juuso Aromaa
Vasemmistonuorten I. Varapuheenjohtaja
Hyvinkään seudun vasemmistonuoret 