Tag Archives: Julkinen palvelu

Ongelmia ostosparatiisissa

13 Mar

Henri Turkia

Jo vuonna 2006 muuan Paavo Arhinmäki ihmetteli kirjassaan ”Punavihreä sukupolvi”, kuinka kauppakeskuksiin halutaan jatkuvasti lisää julkisia palveluita yksityisten liikkeiden oheen. Hän ihmetteli kuinka Espoon Iso Omena -kauppakeskuksen sisällä voi toimia vapaa ja demokraattinen kirjasto, keskellä suurta ”ostosparatiisia”.

Hyvinkäällä voimme pohtia oliko Hyvinkään pääpostin siirtäminen Willaan hyvä ratkaisu? Hyvällä paikalla pääkadun varressa ollut posti siirrettiin samannäköisenä ja asiakastiloiltaan samankokoisena kauppakeskuksen uumeniin. Nyt postin kaltaista peruspalvelua käyttävällä tilanne on kuin maitoa ostavalla hypermarketissa. Maito on viety ison marketin perälle, jotta joutuisit kiertämään kaikkien muiden tuotteiden ohitse, kaupan samalla toivoessa sinun tekevän mahdollisimman monta heräteostosta. Samalla tavalla kierrät jalankulkijana Willaan pääkadun pääovesta sisään tullessasi monien kauppojen ja kahviloiden ohi sekä vielä rullaportaiden kautta päästäksesi hakemaan postisi.

Jos hypermarketti haluaa tehdä bisnestä jo mainitulla maito-efektillä, niin se tekee. Mutta kun puhutaan julkisista palveluista, on niissä samanlainen ilmiö estettävä. Yksityiset liikkeet toimivat kuten toimivat, mutta peruspalveluissa tulee pyrkiä pitämään palvelu hyvällä paikalla mahdollisimman yksinkertaisena. Willassa asia ei näin ole.

Tässä meidän on hyvinkääläisinä laitettava linjanveto. Sallimmeko seuraavaksi virastojen, kirjaston tai vaikka terveyskeskuksen muuttavan Willaan? Vai laitammeko stopin tälle ja pyrimme pitämään ostoskeskukset ostoskeskuksina ja peruspalvelut paikoilla, jonne kävelevä ihminen pääsee ilman kiertelyä ja kaartelua monien liikkeiden ja mutkien kautta? Emmehän haluaisi esimerkiksi mahdollista uutta bussiterminaaliakaan ”Kampin tapaan”, jossa suorin tie bussien luo käy kauppakeskuksen kautta?

Hyvinkäällä tilannetta pahentaa entisestään se, että samaan aikaan liikkeiden muuttaessa Willaan, tyhjenevät keskustan mainiot tilat. Nämähän olisivat suoraan julkisivulle suunnattuina kiinteistöinä paljon parempia Postin kaltaisille palveluille.
Helsingissä yksityisen ja julkisen tilan rajaa on hälvennetty olemattomiin. Pidetään me Hyvinkäällä tämä raja olemassa niin, ettei kaikkia julkisia palveluita siirretä ostoskeskusten syövereihin.

Henri Turkia

Puheenjohtaja

Hyvinkään seudun Vasemmistonuoret

(Kirjoitus julkaistu Aamupostissa)

Ulkoistamisjuna meni jo

13 Mar

Henri Turkia

Trendi lääkäripalvelujen ulkoistamisesta yksityisiltä palveluntarjoajilta on pikku hiljaa kääntynyt laskuun kunnissa. Niissä on huomattu, että hyvältä kuulostaneet sopimukset ovat osoittautuneet niille huonoiksi ja pidemmässä juoksussa ne ovat tuoneet kunnille suuremman tappion kuin kunnan itsejärjestämä lääkäripalvelu.

Nyt kunnat siirtyvät takaisin tuottamaan lääkäripalveluja itse, haaveet suurista säästöistä ja edelleen toimivasta hoidosta karahtivat kiville, joten todettiin kunnan itsensä järjestämän lääkäripalvelun olevan pitkässä juoksussa taloudelle kannattavampi vaihtoehto. Kunnissa ymmärrettiin, että halvalla hankittu hoito johtaa virheisiin, joka taas ajaa potilaat takaisin ruuhkauttamaan palveluja entisestään. Lyhyissä, ellei olemattomissa, hoitosuhteissa ei myöskään päästä tehokkaasti hoitamaan vaivoja, jotka vaatisivat useamman kuin yhden käyntikerran.

Hyvinkää on vielä jämähtänyt tähän trendiin. Terveyskeskuksen lääkäripalveluista osa tulee edelleen joissain määrin ulkoistettuna yksityisiltä lääkäriasemilta. Helmikuussa tilanne oli se, että niitä kilpailutettiin, koska omalääkäriaikoja ei saatu kaikille halukkaille. Myös Hyvinkään sairaalan päivystys on ulkoistettu.

On ymmärrettävää, että syrjäkylille ja vähemmän asuttuun Suomeen on vaikea saada pysyviä lääkäreitä. Heidän ongelmansa ovat vaikeita asian ratkaisemiksi. Hyvinkään kaltaisella kaupungilla ei pitäisi olla mitään vaikeuksia palkata lääkäreitä sekä järjestää terveyspalveluja itse, niin kuin se on aikaisemmin tehnytkin. Muodin mukana mentiin väliaikaisesti ulkoistamispelleilyyn. Seuraavien sopimusten tullessa katkolle voisi siis olla hyvä aika miettiä palattaisiinko sittenkin kunnan itsensä järjestämiin terveyspalveluihin.

Henri Turkia

Puheenjohtaja

Hyvinkään seudun Vasemmistonuoret

(Kirjoitus julkaistu Aamupostissa)

%d bloggaajaa tykkää tästä: