Katuväkivalta on sukupuolittunut ongelma

Juuso Aromaa

Baari-illan jälkeen on maassamme tapana haastaa riitaa snägärijonossa, taksitolpalla tai pitseriassa. Joskus käy niin, että vedetään porukalla yhtä turpaan, joskus taas huiskitaan puukkojen kera. Kotikaupungissani Hyvinkäällä poliisi parhaillaan pohtii, pitäisikö läpi yön oviaan auki pitävät ruokapaikat velvoittaa palkkaamaan järjestyksenvalvojia ruokarauhaa turvaamaan.

Paikallislehti Aamupostin taannoisessa jutussa komisario Pekka Laine kertoi, että selvästi suurin osa kaduillamme tapahtuvasta väkivallasta on miesten tekemää ja miehiin kohdistuvaa. Vaikka naisetkin tilastoissa näkyvät, voidaan todeta että katuväkivalta on valitettavan sukupuolittunut ongelma. Yleistä onkin, että miesten agressiivinen ja väkivaltainen käytös usein hyväksytään, tai pahimmillaan siihen suhtaudutaan suorastaan positiivisena ominaisuutena.

Katuväkivalta on vakava ilmiö, josta puhutaan liian vähän. Yhteiskunta, jossa voi saada turpaansa vain siksi, että ”katsoi jonkun muijaa” on barbaarinen. Väkivallan vähentämiseksi esitetään yleensä erilaisia rajoituksia ja kieltoja, kuten alkoholiveron nostoa, ravintola-aukioloaikojen lyhentämistä tai järjestyksenvalvojien lisäämistä.

En kuitenkaan usko, että kielloilla ja rajoituksilla saavutetaan ratkaisevia tuloksia katuväkivallan kitkemisessä. Vaikka tietyt paikat saataisiinkin rauhoitettua, siirtyy väkivalta helposti syrjemmälle, kuten kotibileisiin tai jatkoille. Vartioinnin lisäämisessä on myös ongelmansa. Isommissa kaupungeissa on kokemusta siitä, että joskus järjestyksenvalvojat aiheuttavat enemmän väkivaltatilanteita, kuin estävät niitä.

Todellisuudessa väkivallan vähentäminen lähtee asenteiden muuttamisesta. Kyseessä on aikaavievä prosessi, joka täytyy aloittaa nuorten parissa. Tässä työssä myös kunnilla on tärkeä rooli.

Kaupunkien nuorisotoimet voisivat järjestää nuorisotiloissa ”kundien iltoja”, joissa päästäisiin keskustelemaan jätkäporukassa väkivallan syistä ja seurauksista ja pohtimaan väkivaltaisille toimintamalleille järkevämpiä, ”miehekkäämpiä” vaihtoehtoja. On tärkeää, että murrosiän machovaihetta läpikäyvät nuorukaiset tajuavat, että turpaanvetäminen tai puukon heiluttelu ei tee kenestäkään kovaa jätkää.

Tällaista asennekasvatusta on järjestettävä kouluissakin, koska nuorisotilat eivät kaikkia nuoria tavoita. Myös urheiluseurat ja muut kansalaisjärjestöt voivat osallistua tähän työhön kuntien kanssa.

Uskon myös, että hyvät harrastusmahdollisuudet toimivat toisaalta varaventtiileinä aggressioille, ja toisaalta opettavat nuorille tärkeitä sosiaalisia taitoja ja toimintamalleja ristiriitatilanteissa. Kunnissa, joissa niin judoseuroilla, teatteriryhmillä, kuin laniporukoillakin on tilaa ja resursseja toimia, asuu fiksumpia ja väkivallattomampia nuoria kuin kunnissa, jossa paikallista harrastustoimintaa ei tueta.

Toisaalta voidaan onneksi myös todeta, että tilastojen valossa katuväkivalta on Suomessa ollut laskussa 1980-luvulta lähtien. Kenties hyvän politiikan ja asenteiden muuttumisen seurauksena meille on kasvamassa sukupolvi miehiä, jotka tuomitsevat väkivallan edeltäjiään jyrkemmin ja joiden kynnys turvautua väkivaltaan on korkeampi. Joskus tulevaisuudessa nakkikioskitappelu saattaa olla pelkkä outo marginaali-ilmiö.

Olenkin ehkä huolestuneempi tietystä ”vanhan koulukunnan” miesryhmästä, joka on joutunut kasvamaan kovemmassa asennemaailmassa ja patriarkaalisemmassa yhteiskunnassa. Heidän asenteitaan väkivaltaa kohtaan on paljon vaikeampi enää muuttaa.

Juuso Aromaa

Vasemmistonuorten I. Varapuheenjohtaja

Keskustan pyöräkaistat olisivat pyöräilykunnan kruunu

Juuso Aromaa

Hyvinkäällä on mukavaa pyöräillä. Laaja, laadukas ja talvisin kohtuullisen hyvin aurattu kevyen liikenteen väyläverkosto kattaa koko kaupungin. Koska Hyvinkää on rakennettu järkevän tiiviisti eikä pitkin peltoja ripotellen, on kaikista kaupunginosista helppoa polkea keskustaan. Hyvinkäällä polkupyörän käyttöosuus sisäisessä liikenteessä onkin korkeampi kuin esimerkiksi Riihimäellä, Nurmijärvellä, Keravalla tai Järvenpäässä. Helsinki ja Tampere jäävät tässä tilastossa kauas taakse. Eipä olekaan ihme, että Hyvinkää valittiin ”Vuoden Pyöräilykunnaksi 2012.”

Keskustan ulkopuolisilla jaetuilla kevyen liikenteen väylillä kävelijät ja pyöräilijät pystyvät liikkumaan kohtuullisen hyvin toistensa joukossa, koska liikennemäärät ovat vähäisempiä. Pyöräilykaupungin haasteet tulevat kuitenkin selvästi esille keskustassa. Kuten joukkoliikenteen ja yksityisautoilunkin tapauksessa, on keskusta palveluineen kevyen liikenteen solmukohta. Vaikka matka muuten sujuu joutuisasti, hankala liikkuminen keskustassa laskee pyöräilyn houkuttelevuutta ja turvallisuutta. Pyöräily on siellä kankeaa, paikoitellen jopa vaarallista.

Monessa kohtaa pyörätie kulkee ainoastaan kadun toisella puolella, joten fillaristit joutuvat turhaan ylittämään tien jos he haluavat noudattaa liikennesääntöjä. Tämä lisää turhaa odottelua ja hidastaa matkantekoa. Hämeenkadulla on pyörätie erotettu jalankulkuväylästä erilaisella pinnoitteella ja katuun maalatulla merkillä. Kuitenkin kadulla kävellään pyöräpuolella ja pyöräillään jalankulkuväylällä. Tämä aiheuttaa turhaa pujottelua ja pahimmillaan vaaratilanteita. Pelkkä katuun maalattu polkupyörän kuva ei tunnu olevan riittävä merkintä pyöräliikenteen erottamiseksi jalankulusta. Toisaalta talvella, kun maa on lumessa, ei näitä merkkejä voi edes nähdä.

Pahin ongelmakohta lienee kuitenkin Uudenmaankadun ja Siltakadun risteys, jossa pyöräväylä kulkee S-Marketin kadunvarsipysäköinnin takaa. Paikka on kurja sekä pyöräilijöille että autoilijoille. Riskinä tällä pätkällä on parkista peruuttavan auton ja polkupyörän yhteentörmäys. Tällä osuudella kaupunkilaiset polkevat suosiolla jalankulkuväylällä, vaikka se tieliikennelain vastaista onkin.

Näin ollen esitän, että Hyvinkään keskustaan rakennetaan pyörätieverkko, jossa pyöräkaista on selkeästi erotettu sekä kävelytiestä että ajoradasta ns. kolmannelle tasolle joko korokkein tai kaitein. Pyöräilijät väistävät suojateillä jalankulkijoita autoilijoiden tapaan ja käyttävät samoja liikennevaloja kuin autot. Vaihtoehtoisesti pyöräkaistoille voi olla vilkkaimmissa risteyksissä käytössä omat liikennevalot.

Esityksessäni muusta liikenteestä erotettu pyöräkaista alkaa Uudenmaankadun ja Salonkadun risteyksestä, ja jatkuu Hämeenkadun ja Koulukadun risteykseen. Myös Kauppalankatu ja Torikatu Suokadun risteykseen asti kuuluu verkostoon, kuin myös Siltakadun ja Uudenmaankadun risteys.

Uskon, että omalle tasolleen erotettu pyöräkaistaverkosto keskustan alueella ei ole kohtuuttoman kallis investointi. Toisaalta hyödyt pyöräilyn edistämisen ja liikenneturvallisuuden kannalta ovat huomattavat. Uudenmaankadun–Hämeenkadun kadunvarsipysäköintiä jouduttaisiin todennäköisesti rajoittamaan ja järjestelemään uudelleen pyöräkaistojen tieltä. Toisaalta autoilijatkin hyötyvät: pyöräilyn houkuttelevuuden lisääntyessä ruuhkat vähenevät ja autoliikenne sujuvoituu.

Esittämäni kaltainen malli on laajalti käytössä mm. Kööpenhaminassa, jossa peräti 37 prosenttia päivittäisistä matkoista tehdään pyöräillen. Jos panostamme Hyvinkäällä keskustan pyöräteihin, voimme tulevaisuudessa päästä samoihin lukuihin. Silloin emme ole enää pelkästään Vuoden Pyöräilykunta 2012, vaan koko Suomen ehdoton ykkönen.

Juuso Aromaa

Vasemmistonuorten I varapuheenjohtaja

Sivari 2.0

Henri Turkia

City-lehti julkaisi viime numerossaan (kesäkuu 2012) jutun Intti 2.0¹. Jutussa käydään läpi parannusehdotuksia siitä, miten nykyisestä varusmiespalveluksesta tehtäisiin houkuttelevampi. Sinänsä ihan hyviäkin pointteja sisältävässä jutussa käydään kuitenkin läpi vain varusmiespalvelusta. Laadin tässä vastineen siitä, mitä siviilipalveluksesta pitäisi muuttaa, jotta siitä tulisi suositumpi ja tasavertaisempi vaihtoehto varusmiespalvelukselle.

1. Kutsunnat puolueettomaksi tapahtumaksi.

Kutsunnat ovat puolustusvoimien järjestämä pakollinen tilaisuus kaikille kutsuntaikäisille nuorille. Jokainen kutsunnoissa ollut tietää, että siviilipalvelusta ei siellä käsitellä tasavertaisena vaihtoehtona. Joko siitä mainitaan parilla sanalla, tai sitten sitä käsittelevä dia skipataan kokonaan pois puolustusvoimien powerpoint-esityksestä.

Kutsunnat pitäisi järjestää niin, että järjestäjä olisi puolueeton taho (kunta, kaupunki) ja sinne kutsuttaisiin puhumaan edustaja puolustusvoimista ja edustaja aseistakieltäytyjäliitosta. Molemmat saisivat samanverran aikaa puhua omasta asiastaan ja nuorilla olisi näin tasavertaiset tiedot molemmista palvelusvaihtoehdoista. Aseistakieltäytyjäliiton edustaja ottaisi luonnollisesti myös totaalikieltäytymisen esiin vaihtoehtona.

2. Siviilipalveluksen kestoa lyhennettävä

Ikuisuuskysymys. Keskiverto asepalvelus on noin 8,25 kk pitkä, keskiverto siviilipalvelus kestää tasan 12 kk. Yleensä palveluksen kestoon liittyvissä asioista otetaan esille se, että sivarit pääsevät aina kotiin nukkumaan.Alkuperäisessä City-lehden Intti 2.0 -artikkelissa vaadittiin sitä, että varusmiehetkin pääsevät kotiin nukkumaan. Lisäksi pitää ottaa huomioon, että siviilipalvelusta suorittavat eivät suorita palvelustaan omalla paikkakunnallaan.

Suoritin itse oman siviilipalvelukseni toisessa kaupungissa, josta matkustaminen jokapäivä kotiin olisi vaatinut yli 100 euron hintaista kuukausikorttia junaan. Päivärahoilla tällaisia ei mielellään juurikaan kustannella, joten vaihtoehto oli ottaa asuntolasta paikka vastaan, kun palveluspaikkani sitä tarjosi. Kollegani tuli suorittamaan siviilipalvelusta samaan paikkaan monen sadan kilometrin päästä, joten eipä hänelläkään oikein ollut mahdollisuus joka yö mennä kotiin työpäivän jälkeen.

Varusmiespalvelusta ollaan piakkoin todennäköisesti lyhentämässä parilla viikolla, saa nähdä miten siviilipalveluksen kesto määritellään sitten. Lähihistoriassa siviilipalvelusajan lyhentäminen ei ole ollut mikään kovin helppo prosessi.

3. Siviilipalveluspaikaksi sallittava useammat erilaiset työpaikat

Nykyisessä siviilipalveluksessa on iso ongelma se, miten kaikille sivareille saataisiin palveluspaikat. Siviilipalveluksen käy kokoajan suurempi osa jengiä, eikä palveluspaikkoja synny samaan tasaiseen tahtiin. Lapinjärven legioona työllistää kokoajan enemmän siviilipalvelusmiehiä erilaisilla askareilla Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa.

Mitä asialle sitten voitaisiin tehdä? Mitä jos vaikka ammattikoulusta juuri valmistunut levyseppähitsaaja päättää lähteä sivariin ja tuskastuu siihen, ettei sivaripaikkoja vaan löydy? Samaan aikaan jossakin tehtaassa tai telakalla pohditaan, että mistä saataisiin seuraava harjoittelija työharjoitteluun. Unelmatilanteessa levyseppähitsaaja saisi suorittaa siviilipalveluksensa tehtaassa ja saisi siitä vielä jonkinlaista korvausta ja ennen kaikkea tärkeää työkokemusta omasta ammatistaan.

Valmistuin itse kauppaoppilaitoksesta 2009 datanomiksi ja sain oikean lottovoiton sivaripaikan suhteen, kun pääsin suorittamaan sitä IT-tukihenkilönä. Sain vuoden arvokasta työkokemusta omalta alalta.

(En kannata ilmaisen tai alipalkatun työvoiman käyttöä, sitähän siviilipalveluskin on. Mutta tässä tapauksessa, jossa pyritään askel askeelta parantamaan nykyistä systeemiä näen perusteluna ehdottaa tällaista parannusta siviilipalvelukseen.)

4. Siviilipalvelukseen sopivia työpaikkoja on informoitava siviilipalveluksesta paremmin

Nykyisenkin siviilipalveluksen suorittamiseen sopivia paikkoja on edelleen monta sellaista, joissa sivareita ei ole. Suureksi osaksi tämä johtuu varmasti siitä, että siviilipalveluksen byrokratia on monelle varmasti erittäin epäselvä. Paljonko on päivärahat, kuka ne maksaa, miten ne maksetaan, kuka maksaa asunnon, täytyykö tarjota asuntoa ja aamupalaa vai riittääkö aamupala ja päivärahat, mutta mites ruokarahat?

Nämä taas ovat jo sellaisia kysymyksiä, ettei monissa organisaatioissa välttämättä riitä aika ja energia niiden selvittämiseen. Siksi valtion pitäisikin laatia tietoiskuja näille paikoille siitä, mitä sivarin palkkaaminen ja ylläpitäminen maksaa.

Saksassa siviilipalveluksen suoritti aikoinaan selvästi suurempi osa kuin varusmiespalveluksen. Sillä pidettiin huoli siitä, että esimerkiksi terveyspalvelut pyörivät hyvin. En tiedä miten tilanne nykyjään toimii, koska aikaisemmin terveyspalvelut olivat täysin riippuvaisia siviilipalveluksen suorittajista Saksassa. Tämäkään ei ole oikea tie, mutta totuus lienee kultainen keskitie Suomen ja Saksan välissä. Saksa tosin lopetti yleisen asevelvollisuuden jo muutama vuosi sitten.

5. Siviilipalveluksesta tasavertainen vaihtoehto jo alakoulusta saakka

Stereotyyppisessä maailmassa opettajat puhuvat nuorille pojille jo pikkupiltistä saakka, kuinka joku päivä elämään tulee koulut ja velvollisuudet. Armeijakin varmasti mainitaan näissä yhteyksissä. Mutta onko kukaan kuullut, että ala-asteikäiselle nuorelle pojalle puhuttaisiin siitä, kuinka hän tulee joskus käymään siviilipalveluksen?

Armeija ja sen käyminen on edelleen juurtunut yhteiskuntaamme erittäin vahvasti. Tästä pitäisi päästä eroon ja heti alusta saakka puhua nuorille pojille siitä, kuinka on vaihtoehtoja miten velvollisuutensa voi suorittaa. 

Samalla tavalla kun mennään jo yläasteelle ja luetaan siellä sotahistoriasta, otetaan siellä esiin sotasankareiden yhteydessä myös ne, jotka osoittivat toisenlaista rohkeutta kieltäytyessään aseista. Tuskin opetussuunnitelmissakaan pyritään siihen, että kaikki nuoret miehet ihailisivat Simo Häyhän kaltaisia miehiä. Monet varmasti arvostavat myös aivan uudella tavalla esimerkiksi Arndt Pekurista kuulleessaan miehen tapahtumista sota-aikana.

6. Siviilipalvelusmiehille samat edut kuin varusmiehille

”Happy hour 22-02! opis.eläk.varusm.” tuollaisiin teksteihin törmää usein. Kerran törmäsin eräässä baarissa isoon valotauluun jossa luki, että varusmiehille olut 3 euroa. Kävin siviilipalveluskortin kanssa kysymässä, saisiko tällä myös alennusta oluesta. Pitkän jahkailun jälkeen myyjä suostui, tosin todettuaan, että sääli minua ja antaa alennuksen silti. Otin yhteyttä aikoinaan aseistakieltäyjäliittoon asian takia, jotka puolestaan ottivat yhteyttä tuohon kuppilaan. Eivät olleet valmiita lisäämään tauluun myös sivarialennusta ja kampanja loppui.

Oma tapaukseni on tosin pelkkä jäävuoren huippu. Luet lehteä, katsot televisiota tai selaat internetiä. Alennuslippujen kohdalla mainitaan todella harvoin niiden koskevan myös siviilipalvelusmiehiä. Joku voi jopa olettaa, ettei alennus koske ollenkaan sivareita. Näinhän asia ei tietenkään ole, vaan samat edut kuuluvat sekä sivareille ja varusmiehille.

Tiedän tosin myös jopa pari tapausta, jossa alennusta on saanut pelkästään sivarikortilla. Mutta eipä tämäkään oikein ole. Tasa-arvoinen kohtelu näissä sekä siviilipalvelus- että varusmiehille olisi ihanteellinen tilanne.

 
¹ http://www.city.fi/artikkeli/Intti+2.0/4869/

Henri Turkia

Puheenjohtaja

Hyvinkään seudun Vasemmistonuoret