Ajattele ennen kuin otat asennon

13 Mar

Henri Turkia

Osallistuimme Hyvinkäällä 31.10. – 1.11.2012 kutsuntakampanjaan Hyvinkään seudun Vasemmistonuorten kanssa. Kutsuntakampanja on Aseistakieltäytyjäliiton ensimmäistä kertaa jo 60-luvulla toteuttama tempaus, jossa kerrotaan siviilipalveluksesta ja totaalikieltäytymisestä vaihtoehtona. Tempaus toteutettiin aamuisin klo 8.15-9.00 välillä Hyvinkään kirkon edessä, jossa ojensimme nuorille miehille flaijereita.

Olin ensimmäistä kertaa mukana kampanjassa, joten oli jännä nähdä kuinka nuoret ja erityisesti puolustusvoimat suhtautuvat tempaukseen. Ensimmäisenä aamuna olimme kahdestaan toveri Ella Kämäräisen kanssa liikenteessä, murrettuamme jään ensimmäisen flaijerin suhteen alkoi niitä mennä paljonkin. Kukaan ei kieltäytynyt ottamasta vastaan. Tämän lisäksi hämmästys oli suuri, kun armeijan kantahenkilökuntaan kuuluva (en osaa näin sivarina sanoa kaverin sotilasarvosta) henkilö tuli paikalle ja huusi kutsuntoihin tuleville pojille, että tulkaa näiden kahden kaverin kautta, heillä on materiaalia myös siviilipalveluksesta, joka ei ole puolustusvoimien alainen. Tämä armeijan kantahenkilökuntaan kuuluva kaveri oli mielissään siitä, että meillä oli täällä edustusta toisestakin leiristä. Mies kyseli myös pääsisimmekö mahdollisesti tulevina viikkoina jakamaan flaijereita myös pienemmille naapurikunnille. Siihen valitettavasti resurssimme eivät oikein riitä, mutta täällä ainakin olemme esillä, totesin hänelle.

Toisena päivänä tuli jo hieman kieltäytymisiäkin, mutta vastapainoksi lappuja myös jonotettiin. Olin yksin liikkeellä, joten en ihan kaikille venynyt flaijeria ojentamaan. Saldo oli kuitenkin erittäin hyvä. Arvioisin flaijereita menneen noin 100-200 kappaletta. Positiivista palautetta tuli myös nuorilta miehiltä siitä, että joku on tiedottamassa muistakin vaihtoehdoista. Heidän mukaansa on ollut hieman hankala löytää tietoa esim. sivarista, joka tuntuu edelleenkin olevan hieman piiloteltu ja vaiettu vaihtoehto, vaikka lain mukaan se on täysin tasavertainen vaihtoehto varusmiespalvelukselle.

Kutsuntakampanja jatkuu edelleen ja suosittelen kaikkia asiasta kiinnostuneita osallistumaan siihen, jos on mahdollisuus. Materiaalit voi tilata Aseistakieltäytyjäliitolta ja homma kestää sen 30-45 minuuttia parina aamuna. Kannattaa myös vihjata asiasta paikallislehdistölle. Meidän toiminnastamme tehtiin juttu Aamupostiin ja se herättikin jälkeenpäin hieman keskustelua yleisönosastonpalstalla. Touhua pidettiin epäisänmaallisena ja ehdotettiinpa tekstissä jopa äänestysoikeuden ja luottamustehtävien saamisen kieltämistä aseistakieltäytyjiltä!

Toiminta on siis edelleen tietyissä piireissä hieman tulenarkaa. Mutta osallistumalla kampanjaan voit avata hieman ihmisten silmiä aiheeseen liittyen!

Lisätietoa kutsuntakampanjasta: http://akl-web.fi/kampanjat/kutsuntakampanja2012

Henri Turkia

Puheenjohtaja

Hyvinkään seudun Vasemmistonuoret

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: