Arkisto | Toukokuu, 2011

Li Andersson Vasemmistonuorten johtoon

30 Tou
Kirjoittanut Eliisa Alatalo
Alkuperäinen artikkeli osoitteessa http://www.vasemmistonuoret.fi/
.

image

Li Andersson, Juuso Aromaa ja Hanna Sarkkinen (oik.)

Vasemmistonuorten liittokokous valitsi puheenjohtajaksi turkulaisen Li Anderssonin, 24. Äänet ehdolla olleiden Anderssonin ja Milla Pyykkösen välillä olivat 96-72. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Juuso Aromaa Hyvinkäältä, toiseksi Hanna Sarkkinen Oulusta.

“Vasemmistonuoret on yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista ja näkyvimmistä poliittisista nuorisojärjestöistä. On kunnia päästä tämän upean järjestön johtoon”, Andersson sanoo.

Tuore puheenjohtaja vaatii positiivisia vaihtoehtoja eurokriisin ratkaisemiseksi.

“Vasemmiston ei pidä hyväksyä Euroopan unionin pysyvää vakausmekanismia Kokoomuksen ja Sosiaalidemokraattien tekemillä ehdoilla, jotka todellisuudessa tarkoittavat valtionomistuksien pakkohuutokauppaamista sekä velvoittavat julkisten menojen mittaaviin leikkauksiin. Euroopan keskuspankin roolia on muutettava ja Euroopan investointipankkia on osallistettava työttömyyden torjuntaan ja investointien tekemiseen. Lisäksi Euroopan unionin sisällä on elvytystoimena otettava käyttöön perustulo”, Andersson jatkaa.

Vasemmistonuorten varapuheenjohtaksi oli ehdolla kolme henkilöä, Tatu Ahponen, 27, Tampereelta, Juuso Aromaa, 24, Hyvinkäältä ja Hanna Sarkkinen, 23 Oulusta.  Vasemmistonuorten ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Juuso Aromaa äänin 133 ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Hanna Sarkkinen äänin 127. Tatu Ahponen sai 52 ääntä.

Vasemmistonuorten 26. liittokokous valitsi myös järjestön hallituksen seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Tiina Järvi, Elina Sandelin, Joonas Björkbacka, Petteri Moilanen, Tiia Meuronen, Joona Mielonen, Antti Saarelainen, Henri-Pekka Solala, Petrus Kauppinen, Helena Hangaslahti, Henrik Nyholm, Kaisu Suopanki, Niia Virtanen, Emma Heimonen, Tatu Ahponen, Toni Mäkinen ja Mari-Helmi Pirhonen.

Varajäseniksi valittiin Sofia Rostén, Sade Kondelin, Aliisa Pyykkönen, Anni Ahlakorpi, Jaana Viskari, Jarkko Vuorinen, Sini Savolainen, Mikko Rajakangas, Maija Laurila, Cecilia Begström, Justus Molberg, Ville-Veikko Pulkka, Javiera Marchant Aedo, Tiina Heikkilä, Heli Mahkonen, Antti Hartikainen ja Anton Tegelman.Li Andersson Vasemmistonuorten johtoon

%d bloggaajaa tykkää tästä: