Toverit. Olen Juuso Aromaa, Hyvinkään seudun Vasemmistonuorten puheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokkaanne ja tuon terveiseni Hyvinkään Vasemmiston vuosikokoukseen. Puheeni aluksi haluaisin kiittää tuesta ja luottamuksesta jota olen teiltä saanut.
Elämme vaikeita aikoja, tämä on myönnettävä. On myös rehellisesti myönnettävä että vasemmistolla ei ole mennyt viime aikoina kovinkaan hyvin. Ajan henki on ollut meitä vastaan, mutta kaikkea emme voi sen syyksi laittaa.
Vasemmistolainen liike on kuitenkin osanut katsoa peiliin niin kansainvälisesti, kuin täällä Suomessakin ja nyt tuntuu siltä, että olemme pikkuhiljaa nousemassa aallonpohjasta. Ajan tuulia haistelemalla huomaa, että merkkejä siitä on ilmassa.
Linjamme on tälla hetkellä selkeä ja aloitteemme ovat samalla radikaaleja, mutta myös järkeviä. Hyviä poliittisen keskustelun haltuunottoja ovat mm. Kansanpankki ja 10 € minimituntipalkka kaikille.
Porvarillinen valtamedia asettaa omat haasteensa viestimme läpiviennille, mutta toisaalta internetin myötä tiedonvälitys jatkuvasti demokratisoituu. Esimerkkinä tästä on lukukausimaksuja vastustava Facebook-ryhmä, (http://www.facebook.com/#!/group.php?gid=310709312938&ref=ts) jossa on lähemmäs 40000 jäsentä tällä hetkellä. Tällaiset ryhmät ovat todellisia poliittisia voimatekijöitä, joiden kantoihin vallanpitäjät joutuvat aidosti reagoimaan.
Tämä ei kuitenkaan ole estänyt porvarihallitusta tuottamasta kammottavaa, pelottavaa ja hetkittäin huvittavaakin politiikkaa. Taannoinen esitys opintomaksuista on mainio esimerkki hallituksen tempoilusta. Mittavan painostuksen alaisena porvarit vetivät pois esityksensä maksullisesta opiskelusta, jota aiemmin ei heidän mukaansa edes ollut olemassa!
On uskomatonta, lähes kafkamaista, että maassamme keskustellaan lakko-oikeuden rajoittamisesta ja vieläpä ylimmän valtiojohdon taholta. Kokoomus väitti meille että “vastakkainasettelun aika on ohi.” Mistä muustakaan tässä on kyse kuin vastakkainsasettelusta, kun ministerit ja porvaripuolueiden edustajat asettuvat selkeästi samalle kannalle työnantajajärjestöjen kanssa? Lakko-oikeus on osa sananvapautta ja puheet sen rajoittamisesta hipovat jo jonkinlaista markkinafasismia.
Kelan teettämän tutkimuksen mukaan terveydenhuollon kilpailuttaminen ei ole tuonnut säästöjä, vaan päinvastoin: hinnat ovat nousseet ja palveluiden taso heikentynyt. (http://yle.fi/uutiset/teksti/kotimaa/2010/03/terveydenhuollon_ulkoistaminen_on_jopa_lisannyt_kuluja_1516809.html?wireframe=text&origin=rss&pageNumber=2) Terveyspalveluiden holtiton yksityistäminen on lopetettava! Hyvinvointimme ei saa olla bisnes, ja tilanne jossa joku kiskoo osinkoja kun me sairastamme on kestämätön!
Viimeksi kun olimme tovereiden kanssa torilla telttaa pitämässä, lähestyi eräs vanhempi herrasmies minua. Hän valitteli kovasti sitä että me nuoret vain ”mennä koohotamme, emmekä lainkaan vanhoja ihmisiä kuuntele!”
Protestoin jyrkästi tällaista näkemystä vastaan! On totta että nuoret näkevät maailman erilaisena ja painottavat erilaisia asioita kuin meitä edeltävät ikäpolvet. Me perimme maailman ja me perimme vallan, joten meidän kuuluukin kapinoida ja muovata yhteiskunnasta näköisemme. Tämähän on koko nuorison funktio.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että emme kuuntelisi ja kunnioittaisi vanhempien toveriemme näkemystä ja elämänviisautta. Päinvastoin! Tarvitsemme sitä tietoa ja kokemusta, joka rakensi suomesta tasa-arvoisen ja turvallisen hyvinvointiyhteiskunnan.
Me kunnioitamme työtänne ja taisteluitanne, ja nyt kun hyvinvointivaltio on rakennettava uudelleen on viisautenne korvaamatonta. Meillä vasemmistolaisilla ei saa olla ”sukupolvien välistä kuilua,” ainoastaan liikettä joka vie meitä jatkuvasti eteenpäin.
Toverit! Seisoessani edessänne tunnen rakkautta ja lämpöä jota tuntee ihminen joka tietää olevansa ystävien seurassa. On aika nostaa nyrkkiin puristettu käsi taskusta kohti taivasta! Me voitamme.