2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen on saavuttanut loppunsa. Kyseessä on siis tilinpäätöksen paikka; mitä meille jäi käteen tästä uuden vuosituhannen ihka ensimmäisestä vuosikymmenestä? 1900-luvulla vuosi 2000 oli maaginen luku, unelma paremmasta maailmasta. Silloin nälänhädät olisivat historiaa, sodat loppuneet, ihmiset asuttaneet puoli aurinkokuntaa, tarttuvat taudit hävitetty ja maanpäälle laskeutunut Jumalan valtakunta. Puhumattakaan joka-perheen lentävistä autoista, ruoan sijasta syötävistä ravinnetableteista, inhimillisistä roboteista ja kaikista muista nykyvalossa scifi-kirjallisuuden kliseiltä vaikuttavilta ajatuksilta.
Voi vain todeta että kyseessä oli suuren luokan huiputus. 2000-luku on viimeistään todistanut länsimaisen yhteiskunnan poikkeuksellisen kestämättömän ja itsekkään tavan suhtautua ympäröivään maailmaan ja kaikkiin muihin ihmisiin yhteisellä maapallollamme.
Ihmispopulaatiot käyttäytyvät kuin bakteerit; ne tuhoavat elinympäristönsä järjestelmällisesti, mutta tahattomasti. Ei huolta huomisesta, ainahan löytyy uusi kasvualusta, johon asettua vanhan kuoltua. Historia on täynnä todisteita tästä. Mainitsen vain Maya-intiaanit, Pääsiäissaaren asukkaat ja Grönlannin viikinkiyhteisön näin esimerkkeinä. Tämä on toiminut niin kauan kun maanviljely ja karjankasvatuskulttuurit ovat olleet suhteellisen vähäistä ja pienille alueille levittäytynyttä. Kiitos kuitenkin globalisoituneen maailmamme, olemme kaikki yhtä ja ”haasteemme” että ilomme ovat sitä myötä yhteisiä.
Ei ole paikkaa jonne paeta, kun olemme hävittäneet elinympäristömme. Unelmat avaruuden valloituksestakin ovat jääneet 1900-luvulle, nähtävästi pysyvästi.
Kysymys on kuitenkin tahdosta. Jaksan aina jankuttaa siitä miten lyhessä ajassa ihminen pääsi Kuuhunkin. Silloin oli kysymys kahden maailman mahtivaltion välisestä hegemonisesta taistelusta. Nyt tarvittaisiin sellaista samaa päättäväisyyttä, en sano kilpailuhenkeä, mutta päättäväisyyttä tarttua toimeen. Kysymys ei ole rahasta, rahaa on ehtymättömästi, mutta se on väärien ihmisten käsissä ja väärät ihmiset päättävät sen jaosta. Yhteen ainoaan, Vietnam-kompleksieen sotaan Lähi-idässä voidaan käyttää niinkin järjettömiä summia rahaa että, numeroihin menemättä, niillä olisi voinut ruokkia vuoden KAIKKI maailman 7 miljardia ihmistä.
2000-luvun aatemailma, ajanhenki, on ottanut ainakin kaksi selkeää hahmoa, joilla on nimet: globalisaatio ja uusliberalismi. Pahinta on se, että nämä aatteet ovat myös kuin ilosanomana levinneet kaikkialle ”kehittyviin maihin” (sanan takana pilkistävä ajatus on edelleen mielenkiintoinen, vaikkei olekaan niin suorasukainen, kuin epämuodikas ilmaisu ”kehitysmaa”). En paasaa sen enempää ilmastonmuutoksesta, kaikki ovat kyllä kuulleet siitä ja tietävät mistä se perimmiltään johtuu – niin tekin ilmastoskeptikot. Tekään ette voi kieltää sitä, että yhteinen maailmamme hukkuu saasteisiin, jätteisiin ja etteikö maapallomme resurssivarannot olisivat rajalliset ja maailmamme liikakansoitettu.
Koko modernin ajan länsimaiset ihmiset ovat kamppailleet paremmasta elintasosta, sosiaalisesta asemasta ja etuuksista. Enään ei ole niin. Nyt tavalliset ihmiset joutuvat taistelemaan olemassaolevista eduista: työpaikoista, sosiaaliturvasta, eläkkeistä, ilmaisesta koulutuksesta, ja terveydenhuollosta puhumattakaan muista julkisen sektorin palveluista. Pelkästään satunnaisesti uutisia seuraamalla voimme kuulla ja nähdä, kuinka ihmisiä lomautetaan, irtisanotaan, palveluita ”tehostetaan”, ”ulkoistetaan” ja ”järkeistetään” eli toisinsanoin leikataan ja karsitaan. Niinkuin markkinatkin, ongelma on yhteinen ja globaali.
Se aika on ohitse, jolloin kakkua kasvatettiin tarvittaessa uusille jakajille. Nyt kakkua pilkotaan yksityisille tahoille, joiden ainoana sijoittamisen ja omistamisen määrenä on maksimaalinen voitto sekä tuotto mahdollisimman lyhyessä ajassa. Raha on valtaa ja kun raha keskittyy harvojen käsiin, harvainvalta on todellinen.
Tarvitaan ravistelua, että ihmiset heräävät tähän onnettomuuteen, joka ei tapahdu jossain siellä kaukana, vaan tulee vastaan pian jokaiselle meistä, kulttuurimme ihannoimalla yksilötasolla. Suurella enemmistöllä meistä elintason lasku tulee olemaan väistämätöntä, eikä meillä ole mitään vaihtoehtoja. Tuon elintason laskun myötä kuten nyt näyttää, menetämme ne huolella vaalitut ja idealistiset palvelut, joilla paljon puhuttu pohjoismainen hyvinvointivaltiomme on rakennettu. Toisaalta elintason lasku vähentää kerskakulutusta, Thaimaanmatkoja ja opettaa ihmisiä ymmärtämään ja arvostaman elämän perusedellytyksiä. Voin olla onnellinen, koska minulla on perhe, ystäviä, lämmin koti, ruokaa elämiseen ja terveys kohdillaan. Virallisten gallupien perusteella suomalaiset edelleenkin kokevat nämä arvot tärkeimmiksi itselleen. Miksi he eivät sitten voi olla onnellisia? Elämmekö joukkohypnoosissa, jossa meille on uskoteltu, että emme voi olla onnelisia ilman tuotteita X ja Z?
Uudessa yhteiskunnassamme ei ole enää sijaa ”loputtoman kasvun”-ideologialle. Se johtaa meidät kaikki vääjäämättömään tuhoomme. Me tarvitsemme uuden ideologian, joka antaa voimaa kääntämään kurssimme kohti kestävää kehitystä ja oikeudenmukaisempaa maailmaa. Me tarvitsemme sitä uskoa ja tahtoa, jolla mennään Kuuhun ja asutetaan avaruus!
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Hyvinkään seudun vasemmistonuoret 